Sivut

maanantai 27. lokakuuta 2014

Kuulumisia pitkästä aikaa

Heippa!

    Pienen hiljaisuuden jälkeen ajattelin tulla kirjoittamaan mitä meille oikein kuuluukaan. Nipsu kävi rokotuksilla muutama viikko sitten. Samalla kurkattiin  myös suuhun, jonne hammaskiveä on ilmaantunut taas jonkunverran. Lääkäri suosittelikin sen poistattamista ja dentastixejä piakkoin. Itse en meinannut dentastixejä antaa, mutta korvaavana vaihtoehtona olisi oikeat luut. Vaikka Nipsu on raa'alla ruoalla, se ei lähiaikoina ole saanut paljoa oikeita luita. Luuaines on ollut jauhettuna pötköissä valmiiksi.  Myös hampaidenpesua suositeltiin. Suun terveydenhuoltoon kiinnitetään siis lähiaikoina huomiota enemmän.
    Jonain viikonloppuna käytiin moikkaamassa pientä Romeo-westietä metsälenkin merkeissä. Romeo ja Nipsu tapasivat ensimmäistä kertaa ja se meni hyvin, Nipsu vähän jännitti riehuva pentu, mutta pian marssijärjestys olikin selvillä ja lenkki pystyi jatkumaan. Valitettavasti reissusta ei ole kuvia, mutta tarkoitus olisi mennä uudestaan lähiaikoina. Romeosta ja sen "isosisko" Gloriasta voi lukea lisää heidän omasta blogistaan, johon pääsee tästä.
    Nipsun kanssa aktivaationa on ollut temppujen tekeminen ja lenkkeily. Mietin, että olisi mukava kokeilla verijälkeä nyt syksyn aikaan. Pihapiirissä liikkuvien rusakoiden jäljestäminen on Nipsusta oikein mukavaa puuhaa, ja sitä tehdäänkin satunnaisesti.
   

In English: After a little silence I thought to come write here something about our doings from last times.  At last week Nipsu got vaccinees at vet's place. At the same time we paid attention for her teeth, where were a few dental. The vet recommended me to clean her teeth every day with toothbrush and -paste. Although Nipsu eats raw meet and bones she got dental calculus so I think that it's partly genetical problem. Of  course it affects what the dog eats but nowadays I believe that genes affect on it.
     Last weekend we were jogging with Saara and her new westie puppy Romeo. He was really cute! Nipsu was almost okay with Romeo although she was pretty nervous because of puppy's energy. The almost even played! Maybe next time... Unfortunately there's not any pictures of that trip but we've planned for next trip so then I probably can post some pictures of Nipsu and Romeo.
   
Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti