Sivut

torstai 10. tammikuuta 2013

Joululoman kuulumisia

Nipsu on ilmoitettu Keuruun ryhmänäyttelyyn, joka on 2.-3.2. Terrierit arvostellaan sunnuntaina eli 3. päivä. Meihin voi siis siellä bedlingtonkehän laidalla törmätä. Saa tulla moikkaamaan!

Nipsu oli kuulemma uutena vuotena pelännyt hieman raketteja mutta oli kuitenkin rauhoittunut. (olin itse reissussa joten en tiedä asiasta tämän paremmin)

Tein joululomalla kasvismössöä, josta tuli tämän näköistä.

Laitoin siihen
-1 iso pussi pakastevihanneksia (kukkakaali, parsakaali ja porkkana)
-2 kananmunaa
sopivasti merilevää
sopiva loraus rypsiöljyä
Sitten bamixilla mössöksi. Nyt en laittanut kananmunan kuoria kun oli bamixin eräät osat hukassa joilla se olisi onnistunut paremmin. Ihan hyvän näköistä tuli. Ja nipsu ei ainakaan vihaa tätä eli menee ihan hyvin sillekin.

Trimmasin Nipsun tässä lähiaikoina ja täytyy sanoa että leikkasin sen aika lyhyeksi. Sehän on trimmattu viimeksi joskus ennen syyslomaa joten karva oli kasvanut pitkäksi.

Ennen trimmausta
Trimmauksen jälkeen
Siistin sitä vielä ennen näyttelyä. Seuraavassa postauksessa voisin esitellä hieman joulua Nipsun näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti